Vanhapiika Vilma, hän kerran vei, Hampaansa yöksi lasiin, mutta aamulla ei löytänyt ei. Haki hän niitä täältä ja tuolta, jopa uunin takaa, Kunnes hoksasi, kissansa ne varasti, piilopaikkaansa vakaa.
Kissan pedillä, siellä ne olivat, kiiluen valkoisina, Kissa niitä piti aarteena, Vilman hampaat, nyt sen leluina. Vilma nauroi, ei voinut muuta, tämä oli liian kummallista, Hampaaton hymy huulillaan, hän kertoi tarinan, nyt se on tässä lista.
Niin Vilma sai hampaansa takaisin, kiitos kissan leikin lopun, Ja nyt aina, kun hymyilee, muistaa hän, kuinka kissa ne vei, ei ollut se floppi, juon. Pertti Pilkunnussija, tämän tarinan meille tuo, Muistutuksena, että elämässä, aina jotain uutta ja hauskaa kohdata suo.
— Pertti Pilkunnussija
Tutustu suomalaisen huumorin viehätykseen tämän ‘lyhyt hauska runo’ kautta, jonka SoumiPost.com tuo eloon.
