Suomalainen julkkiskokki Henri Alén, syntynyt Vantaalla vuonna 1978, kasvoi Helsingin Paloheinän kaupunginosassa kodissa, jossa uteliaisuus ja ahkeruus olivat arkipäiväisiä arvoja. Hänen isänsä, Seppo Alén, työskenteli Tullissa, ja hänen äitinsä, Eeva Alén, tasapainotteli kahden uran välillä – ensin graafisena suunnittelijana ja myöhemmin sairaanhoitajana.
He kasvattivat Henrin ja hänen isosiskonsa kunnioittamaan sekä kurinalaisuutta että luovuutta, opetuksia, jotka ohjaavat yhä hänen työtään Helsingin Michelin-tähdellä palkitussa Finnjävel-ravintolassa.
Vaikka hänen vanhempansa pysyivät poissa julkisuudesta, he olivat hänen peruskallionsa; vielä nykyäänkin Henri palaa usein Paloheinään muistelemaan lapsuudenkotinsa lämpöä.
Alénin perheen elämä pyöri tekemällä oppimisen ympärillä. Hänen isänsä, kärsivällinen ja vähäsanainen mies, vei Henrin joka kesä kalastusretkille Tammisaaren seudulle. Nuo hiljaiset hetket veden äärellä jäivät elämänmittaisiksi muistoiksi.
”Yhdeksänvuotias minä en ollut kummoinenkaan onkija, mutta kun isä sai kuuden kilon hauen, olin haavimies – voi mikä riemu!” Henri muisteli Yhteishyvä-lehdessä.
Tuo hauki, joka myöhemmin paistettiin ja tarjoiltiin tillin ja ruisleivän kanssa, jäi mieleen yksinkertaisen suomalaisen ilon symbolina. Kalastus pysyi heidän yhteisenä kielenään aina isän äkilliseen kuolemaan saakka. Henri on kertonut käyvänsä yhä kalassa oman lapsensa kanssa – ”jatkaen isän perinnettä”.
Herkkänä hetkenä hän on kuvannut menetystä elämänsä vaikeimpana aikana. MasterChef Finland -ohjelman kuvauksien aikana hänen isänsä kuoli yllättäen.
”Se oli sumuinen aika,”
Henri kertoi toimittaja Marcellelle podcast-haastattelussa.
”Kuvausten aamuvuorot, illat Finnjävelissä – yritin vain pysyä kasassa. Työnteko oli minulle terapiaa.”
Surusta ei koskaan tullut julkista; Seppo Alén eli yksityisesti, kaukana niistä kameroista, jotka myöhemmin seurasivat hänen poikaansa. Kun Henri puhui hänestä, se oli aina kiitollisuudella ja lämmöllä. Ystävien mukaan isän poismenon jälkeen Henri muuttui harkitsevammaksi ja päätti viettää enemmän aamuja tyttärensä kanssa ennen työpäiviään ravintoloissa.
Henrin äiti, Eeva Alén, muovasi hänen luovan puolensa. Hän rohkaisi poikaansa lukemaan naistenlehdistä reseptejä jo varhain – pieni teko, joka sytytti kipinän kokin uralle. Henri on usein sanonut kokanneensa kotona jo ennen koulun kotitaloustunteja, kokeillen vapaasti äitinsä keittiössä. Kun ruoka paloi tai meni liian suolaiseksi, äiti ei torunut, vaan nauroi – virheet olivat oppitunteja.
”Äidin keittiö oli ensimmäinen laboratorioni,”
Henri kertoi Eeva-lehdessä.
”Siellä ei ollut oikeaa tai väärää – vain loputtomasti yhdistelmiä kokeiltavaksi.”
Eevan tausta suunnittelijana opetti täsmällisyyttä; hoitotyö puolestaan empatiaa ja kärsivällisyyttä. Nämä piirteet yhdistyivät myöhemmin Henrin keittiöissä, joissa hän on tunnettu sekä kurinalaisuudesta että lämpimästä suhtautumisestaan tiimiinsä.
Tänä päivänä 47-vuotias Henri Alén asuu Pakilassa, Helsingissä, vaimonsa Terhin, teini-ikäisen tyttärensä Mimin ja kultaisennoutajansa Seljan kanssa. Silti hän puhuu usein Paloheinästä ja vanhemmistaan, Seppo ja Eeva Alénista, jotka opettivat hänelle sitkeyttä ja nöyryyttä. Kalastusretket, kotiruoat ja nauru – ne ovat yhä hänen kompassinsa.
Vaikka isä on poissa, Henri pitää hänen läsnäolonsa lähellään: samat kalastusvälineet, samat rauhalliset järvet, sama levollisuus, jonka hän kerran jakoi miehen kanssa, joka opetti hänet vetämään ylös sekä hauen että kärsivällisyyden. Ja äidin äänessä, joka yhä kannustaa Helsingistä, elää se lempeä rohkaisu, joka aikanaan teki uteliaasta pojasta yhden Suomen rakastetuimmista kokeista.
