Suomalaiset tunsivat Juha Aleksi Jokisen yhtenä television urheilun tutuimmista äänistä, selostajana, joka muovasi sen, miten Suomi koki olympiavoitot, Formula 1 -kaudet ja unohtumattomat yleisurheilun hetket.
Heinäkuussa 2023 tapahtuneen 85-vuotiaan poismenon myötä hänen elämänsä ja uransa ovat siirtyneet kansalliseen muistoon, katsojien ja työtovereiden jättämien tribuuttien korostaessa häntä “suurimpien urheilumuistojemme äänenä”.
Viimeisiin vuosiinsa asti hän eli Nurmijärven ja Espanjan välillä perheensä kanssa, johon kuuluu hänen poikansa, elokuvaohjaaja Antti J. Jokinen, pysyen aktiivisena tenniksen parissa ja seuraten poikansa elokuvatyötä.
Varhaiset vuodet
Juha Jokinen syntyi 10. lokakuuta 1937 Nurmijärvellä. Hänen isänsä työskenteli puutarhurina Alkon tehtaalla Rajamäessä, missä nuori Juha vietti tuntikausia kirjastossa oppien sanoja, kuunnellen aikuisia ja kuvitellen tarinoita.
Molemmat hänen vanhempansa olivat kotoisin Ähtäristä, ja vierailut isovanhempien luona vahvistivat hänen kiinnostustaan lukemiseen ja kieleen.
Hänen isoisänsä toivoi kerran, että hänestä tulisi joko pappi tai sotilas, mutta Jokinen valitsi toisen suunnan hakeutuessaan opiskelemaan voimistelunopettajaksi Helsingin yliopistoon.
Hän valmistui liikunnanopettajaksi vuonna 1961.
Tie selostajaksi
Jokisen tie selostuskoppiin alkoi, kun Yleisradio avasi 1960-luvun alussa kursseja urheiluavustajille.
Hän haki mukaan työskennellessään tuolloin vasta valmistuneena voimistelunopettajana.
Päätös käynnisti pitkän uran, joka toi hänet miljoonien suomalaisten kotien äärelle.
Hän aloitti freelancetoimittajana vuonna 1961 ja siirtyi vakituisesti Ylelle vuonna 1979. Vuosien 1963 ja 1993 välillä hän esiintyi säännöllisesti Urheiluruudussa ja nousi yhdeksi suomalaisen urheilujournalismin kasvoista.
Tämän ajan hän oppi aikaisemmilta selostajalegendoilta. Hän antoi tunnustusta Pekka Tiilikaiselle siitä, että tämä opetti häntä käyttämään ääntään ja pitämään kuulijat otteessa.
Suuret selostukset
Kolmen vuosikymmenen aikana Jokinen selosti 13 olympialaiset vuosina 1968–1992 ja raportoi noin 20 jääkiekon MM-kilpailuista.
Hän selosti myös yli 15 Wimbledonin turnausta, kuvaten muun muassa Björn Borgin voittoja. Hänen rauhallinen ilmaisunsa ja selkeä kielensä tekivät hänestä tunnetun kautta maan.
Yksi hänen toistetuimmista hetkistään koettiin Soulin olympialaisissa vuonna 1988, kun Tapio Korjus heitti viimeisen keihäsheittonsa.
“Se on kultamitaliheitto,”
hän julisti keihään laskeutuessa, valiten vaiston harkinnan sijaan. Mitta vahvisti hänen olleen oikeassa, ja tilanteesta tuli klassikko.
Hän selosti myös Suomen jännittävän 4–4-tasapelin Ruotsia vastaan jääkiekon MM-kisoissa Moskovassa vuonna 1986.
Suomi johti 4–2 alle minuutti ennen loppua, ja Jokinen ehti hetken uskoa mitalin varmistuneen ennen kuin Ruotsi tasoitti kahdella myöhäisellä maalilla.
F1-selostus
Jokinen oli myös yksi Ylen varhaisista Formula 1 -äänistä. Hänen ensimmäinen kilpailunsa oli Ruotsin GP vuonna 1975.
Vuosi 1982 merkitsi ensimmäistä kautta, jolloin hän selosti useita kilpailuja saman kauden aikana.
Hän matkusti paikan päälle Monacoon, Monzaan ja Las Vegasiin, missä Keke Rosberg varmisti Suomen ensimmäisen maailmanmestaruuden.
Hän työskenteli yleensä yksin selostuskopissa, paitsi kahdessa vuoden 1991 kilpailussa, joissa Peter Geitel oli mukana.
Hänen viimeinen F1-selostuksensa oli Barcelonan GP vuonna 1991.
Myöhemmin hän muisteli Las Vegasin kilpailua vuodelta 1982, jossa hän ei onnistunut saamaan Rosbergia haastatteluun — hetkeä, jota hän piti menetyksenä.
Kieli ja tyyli
Jokinen tunnettiin osaamisensa lisäksi myös ulkonäöstään ja kielellisistä valinnoistaan.
Hänen pitkäkestoinen rusketuksensa ja kimalteleva korunsa tekivät hänestä helposti tunnistettavan.
Hänen tapansa muodostaa järjestyslukuja, kuten sanoa “kahdeskymmeneskolmas” sijaan “kaksikymmentäkolmas”, herätti julkista keskustelua.
Ajatus tuli kielitieteilijä Terho Itkoselta, joka ehdotti lyhyempää ja selkeämpää muotoa selostuskäyttöön.
“Se oli yksinkertaisempi ja sopi urheiluselostukseen paremmin,” Jokinen selitti haastattelussa.
Kielitoimisto lähetti hänelle myöhemmin humoristisen sävyisen kirjeen kysyen, pitäisikö kokeilu lopettaa.
Reaktioista huolimatta tavasta tuli osa hänen tunnistettavaa selostustyyliään.
Häntä parodioitiin laajalti Pirkka-Pekka Peteliuksen toimesta Pulttibois- ja Manitbois-sarjoissa, ja hän suhtautui siihen hyväntuulisesti.
Jukola ja uudet ideat
Yksi Jokisen tunnetuimmista kontribuutioista tuli Jukolan viestissä. Hänestä tuli “rastikuiskaaja”, joka antoi hiljaisia ja jännitteisiä päivityksiä syvältä metsästä.
Yhdessä lähetyksessä hän piti jopa kymmenen minuutin tauon puhumatta mitään, antaen tunnelman kasvaa.
Kokeilu oli mahdollinen Urheiluruudun varhaisina vuosina, jolloin tiimiä rohkaistiin uusiin ideoihin.
“Me olimme etuoikeutettuja, me olimme ensimmäisiä,”
hän sanoi myöhemmässä haastattelussa muistellessaan pioneeriaikoja Anssi Kukkosen ja Seppo Kannaksen kanssa.
Vaikeat hetket
Jokinen selosti sekä huipputuloksia että kriisejä. Los Angelesin olympialaisissa vuonna 1984 hän kertoi julkisesti dopingin löytymisestä Martti Vainion näytteestä.
Uutinen järkytti Suomea, ja hän pohti hetkeä myöhemmin vuoden 2009 haastattelussa.
Käsitellessään silloista näkemystään hän paljasti jotain, mitä ei ollut voinut sanoa uransa aikana.
“Ajattelin jo silloin, että doping pitäisi sallia, koska sitä ei voida valvoa, mutta sitä ei voinut siihen aikaan sanoa ääneen.”
Hän kertoi myös katuvansa, ettei onnistunut istumaan Vainion kanssa alas varhain ja tarjoamaan tälle mahdollisuutta kertoa oma tarinansa kameralle.
Elämä Ylen jälkeen
Vuoden 1993 eläköitymisen jälkeen Jokinen jatkoi elämäänsä Suomen ja Espanjan välillä.
Hän oli viettänyt talvia siellä jo ennen eläkkeelle jäämistään, ja muutto mahdollisti ympärivuotisen tenniksen. Rutiini ylläpiti myös rusketuksen, jonka katsojat yhdistivät häneen.
Myöhempinä vuosinaan hän seurasi tiiviisti poikansa Antin elokuvatyötä ja matkusti usein ensi-iltoihin.
Hän arvosti liikuntaa, piti äänensä kunnossa ja pysyi aktiivisena kotikunnassaan Nurmijärvellä kesäisin.
Viimeiset vuodet
Vielä kahdeksankymppisenä Jokinen ylläpiti vaativaa tennisaikataulua. Hän kuoli heinäkuussa 2023 äkilliseen sairauskohtaukseen tenniskentällä Nurmijärvellä.
Hänen perheensä julkaisi myöhemmin kuolinilmoituksen Helsingin Sanomissa Lassi Nummen tekstillä.
“Katso, suru, kuinka kauniit purjeet lahdelmassa ovat. Hän olisi ollut niistä iloinen.”
Hänen poismenonsa jälkeen työtoverit ja katsojat jakoivat viestejä, joissa häntä kuvattiin luotettavana äänenä ja rauhallisena oppaana Suomen suurimpiin urheiluhetkiin.
Hänen arkistolähetyksensä kiertävät edelleen laajasti, ja se selkeys, kunnioitus ja ammattitaito, jonka hän toi selostuskoppiin, vaikuttavat yhä uusiin suomalaisen urheilujournalismin sukupolviin.
