Kerran kello karkasi, juoksi pois minun ranteestani, Se väsyi ajan näyttämiseen, halusi seikkailla vapaasti. Etsin sitä kaikkialta, huoneesta toiseen, alta ja päältä, Kello oli piilossa, nauttien vapauden tuntua täältä.
Löysin sen lopulta, keittiön kaapista, tekeytyen purkiksi, Kello nauroi minulle, ”Eikö olekin jännää, olla piilossa nurkiksi?” Palautin sen ranteeseeni, mutta lupasin, Antaa sille aikaa itselleen, välillä, ettei se olisi vain vangittu kanssani.
Nyt joka päivä, hetken ajan, annan kelloni levätä, Se piiloutuu paikkoihin, missä en sitä heti keksisi välttämättä. ”Kiitos,” sanoo kello, ”tästä seikkailusta ja ymmärryksestä, On mukavaa olla kello, jolla on myös oma elämä ja merkitys.”
— Eetu Eksynyt
Tutustu suomalaisen huumorin viehätykseen tämän ’lyhyt hauska runo’ kautta, jonka SoumiPost.com tuo eloon.
