Löysin suklaalevyn, piilossa sohvan takaa, Kuinka se sinne joutui, ei ole käsitystäni mukaa. Muistin, että piilotin sen itse, viikonloppua varten, Mutta viikonloput tulivat ja menivät, suklaa unohtui kartten.
Kun vihdoin sen löysin, ilo oli mittaamaton, Avatakseni tuon aarteen, tunne oli ritarillinen, suorastaan kuninkaallinen. Mutta voi kauhistus, kun folion avasin, Suklaasta jäljellä vain murusia, syyllinen varmasti kotitonttu, senkin narri nauravainen.
“Oi suklaalevy parka, kohtalosi oli karu,” Naurahdin, mutta sisälläni, tuntui pieni taru. Siitä lähtien, kun herkkuja piilotan, Muistan, että kotitontut vaanivat, valmiina juhlimaan.
— Iiro Ilonpilaaja
Tutustu suomalaisen huumorin viehätykseen tämän ‘lyhyt hauska runo’ kautta, jonka SoumiPost.com tuo eloon.
